B as blah

Viikonloput on perseestä. Oon varmaan puoli vuosikymmentä jo ollut sitä mieltä. Jopa silloin kun olin L&T:llä siivoojana ja vuoroja oli vain arkisin.
Nuorempana, vähän kauemmin kuin mainitsemani viisi vuotta takaperin, viikonloppuja odotti. Koska olin teinidokaaja ja koska viikonloppuisin pääsi yöksi pois himasta. Mutta jossain vaiheessa vaan niistä tuli pelkkää ahdistavaa paskaa. Enkä vielä tänäkään päivänä tiedä miksi.

Eksäni nimesi tilani aikanaan viikonloppupsykoosiksi. " Koska se alkaa aina perjantai-iltapäivänä ja loppuu sunnuntai-iltana siinä puolenyön tienoilla. " Käsittämätön ahdistus ja tyhjyyden tunne.
Ehkä se johtuu siitä ettei mua pahemmin koskaan pyydetä minnekään menoihin mukaan. ...tai no, valhe heti kättelyssä, eilenillallakin frendi soitti ja olisi tahtonut tulla mun kämpille dokaamaan mutta uskon sen johtuneen vaan siitä että tarvitsivat kaverinsa kanssa dokaustukikohtaa kun ulkona oli huono ilma. Ei mua oikeasti haluta mihinkään bileisiin. Saattaa johtua siitä etten pahemmin osaa käyttäytyä kolmen kaljan jälkeen, mulla ei ole melkein ikinä rahaa juoda ja ihmiset tietää sen, tai sitten vaan siitä etteivät tuntemani ihmiset pahemmin järkkäile bileitä, ne vaan jumittaa. Mutta ees johonkin muutaman hengen kotidokaajaisiin ois kiva tulla joskus kutsutuksi.

Oon myös huomannut, asiasta aiheen viereen, että mulle on syntynyt hillitön kaipuu saada omaa sukupuolta olevia kavereita/ystäviä, mutta mie en vaan vittu uskalla tutustua/soittaa kellekään. Varmaan vuosi sitten jo päätin että alan tutustua enemmän naispuolisiin ihmisiin, meen tän, tuon ja sen kanssa kahville tai kaljalle... No, vuosi on kulunut ja oonhan mie tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia kavereita... kaikki miespuolisia...

Hmm, angstangst ja nillinillin... Pointti oli kai vaan tappaa aikaa. Mulla on tylsää ja liika kahvinjuominen polttelee mahassa, sunnuntai ja fiilis sen mukainen eli vitun perseestä.