Out of sight out of mind

Muistelin että kyllä mulla on joskus vissiin ollut lapsuudenkoti ja lapsuus. Kovin ikävää vaan että viimeiset ns. lapsuustuntemukset ajoittuu sinne kahdeksan
kesän kypsään ikään.
Etsin nettikirpparilta ostamilleni kehyksille täytettä, tutkin ns. "sydänalbumia" minne oon kerännyt ns. rakkaita ja sydäntäsulattavia ja tunteitaherättäviä kuvia vuosien varrelta. Päädyin ekaa kertaan ikinä laittamaan asuntoni seinälle jonkinsorttisen "perhepotretin". Se tuntui oikeastaan melko hyvältä...

Mulla on joskus ikävä pikkusisaruksia, niiden kanssa vietettyä aikaa. Vaikka se aika mikä vietettiin viidestään oli lähes  poikkeuksetta helvettiä koska meitä oli kahta täysin eri ikäryhmää ja me vanhimmatkin
oltiin keskenämme melko... erilaisia. Jakauduttiin vähän kahteen leiriin. 90-luvulla syntyneet ja 2000-luvun hedelmät.

Nyt, 21-vuotiaana, mulla on perheestäni jäljellä enää vaan Leonard.
Muut on tavalla tai toisella eteentyneet tuntemattomiksi, etäisiksi, vaikka äiskänkin kanssa puhutaan ajoittain päivittäinkin puhelimessa, jotenkin ne kaikki mahdolliset ja mahdottomat
verisiteet ei muiden kuin Leksan kohdalla tunnu miltään.